Röpönaama nauttimassa hangesta <3 |
Makasin siis koko aaton kotona koiran ja fretin kanssa sohvalla, töllötin telkkua ja odottelin miestä kotiin omilta jouluriennoiltaan. Ihan pätevä keskiviikko toisinsanoen. Kuten edellisessä postauksessani avauduin, en ole koskaan ollut suuremmin joulu-ihminen, joten koko pyhän välistä jättäminen ainakin yhden kerran ei ole mikään iso asia. Koira sai joulu jumbosensa + lunta, joka on PARSTA IKINÄ ja näätä uuden pesän vanhasta myssystä + nannaa. Lapset ovat tyytyväisiä joten minäkin olen.
Meillä ei yllättäen jouluruokia jäänyt, koska sellaisia ei ollut alunperinkään, mutta kaapin perältä pilkotti palvikyljen palanen. Siitä se ajatus sitten taas lähti.
Kun joulu aatto ja päivä on mussutettu laatikkoa ja kinkkua, alkaa yleensä kiintiö napsua kiinni. Jos kuitenkin joku puute vielä jäi, löytyy tästä hyvä lääke vaivaan. Inspiraatio tulee irlantilaisesta colcannonista, joka on siis peruna ja kaali muusi, jota mussutettiin halloweenina. Sekaan roiskittiin sormuksia ja kolikoita antamaan hyvää onnea, vähän niinkuin mantelit puuroon. Meillä tätä irlantilaisvaikutteista herkkua syödään muutoinkin kuin halloweenina ja varsinkin kylminä pakkaspäivinä tämä herkku toimii ihanana lohturuokana ja lämmittäjänä. Vaiheita on monta ja hommia saa tehdä, mutta herkku on sen arvoista.
------
Mafian parempi kaalihuttu
n 4:lle
1 pala (n. 250-300g) savu- tai palvikylkeä tai 2 pakettia pekonia tai 200-300g joulukinkun jämiä (oma suosikki on lapinlihan palvattu kylkipala)
10 keskikokoista perunaa, tai perunamuusi ainesta 4 hengelle + muusin tekoon tarvittavat aineet
250-300g valko- tai kevät kaalia (n.greipin kokoinen pala)
1 iso sipuli
2 dl kahvikermaa tai täysmaitoa
2 (4 siivua) ruisleipää
1 tl sinapin siemeniä
1 tl suolaa
0.5 tl mustapippuria
(persiljaa niin paljon kuin mieli tekee)
Vaihe I
Kuori perunat ja laita kiehumaan. Samaan aikaan silppua sipuli, poista kaalin kova tyvi ja silppua kaali suikaleiksi. Vinkki: kaalin voi suikaloida näppärästi esim. juustohöylällä. Poista kylkipalasta nahka mahdollisimman ohuelti ja erota ihra ja liha. Leikkaa ihra pieniksi kuutioiksi ja laita sivuun, leikkaa liha hieman isommiksi kuutioiksi ja laita omaan pinoonsa. Jos käytät pekonia: sama juttu, erota lihaisampi osa rasvasta ja suikaloi molemmat eri pinoihin. Leikkaa ruisleipäviipaleet kuutioiksi.
Perunamuusi + kaali-sipuli |
Kun perunat ovat kiehuneet kypsiksi, kaada vesi pois ja muussaa perunat. Ei tarvitse olla turhan tarkka. Jos käytät muusiainesta: skippaa perunoiden keitto ja tee muusia ohjeen mukaan. Kaada sekaan kahvikerma/maito, suola, pippuri ja sinapinsiemenet. Sekoita ja jätä kannen alle odottamaan. Huom: levyn jolla muusikattila on ei kannata olla päällä, muuten poltat sössön pohjaan, kyllä se lämpimänä pysyy ilmankin.
Vaihe III
Laita ihrakuutiot/pekonirasva suikaleet kylmälle paistinpannulle ja anna lämmetä keskilämmölle (meidän hellalla 4/6) kunnes rasva alkaa irrota kunnolla ja rasvapalaset alkaa saada väriä. Kaada sekaan sipuli ja kaalisuikaleet ja anna paistua rauhassa, kunnes kaali on pehmennyt ja saanut hieman väriä. Kippaa kaalisotku perunamuusin sekaan. Jos muusi seos tuntuu liian kovalta, lisää maitoa/kermaa/vettä kunnes olet tyytyväinen. Maista suola muusista, lisää tarvittaessa. Lihasta irtoaa suolaa vielä, eli ei kannata vetää överiksi.
Vaihe IV
Leipä on juuri lisätty pannulle. Paista kunnes leipä on rapeaa. |
Laita paistinpannulle kylki/pekonin liha osuudet ja lämmittele taas keskilämmöllä, kunnes rasvaa alkaa irrota. Laita sekaan ruisleipä kuutiot ja paista rauhassa, kunnes kaikki on kauniin ruskeaa ja rapeaa. Mieluummin kärsivällisesti kuin liian kovalla lämmöllä. Voit nostaa leipä ja kinkkupalaset paperille kuivumaan, jos haluat vähemmän rasvaa.
Vaihe V
Lapioi muusia ja ruisleipä/kinkku krutonkeja lautaselle ja ei kun ääntä kohden. Tämä herkku säilyy hyvin ja on herkkua uudelleenlämmitettynäkin. Sopii hyvin evääksi.
------
Ylijäämä hutulle oma
Bonusresepti
Kaalihutun jämät
1 kananmuna
voita
Vaihe I
Sekoita jämät ja kananmuna. Paista pannulla voinokareen kanssa pihveiksi tai pulliksi ja tarjoile vaikka nakkien kaverina.
Testiryhmän lausunto
Jäsen T:
- Talven kestosuosikki häppää.
Onnea keittiössä, älä polta ittees.